Kerro toki asias.

Elämässä sattuu ja tapahtuu. Jotenkin se vain tuppaa minulle sattumaan nämä kommellukset. Ehkäpä olen niin mielenkiintoinen ihminen ja jumala leikkii minulla kuin olisin joku tinasotilas. Noh, kerron tässä opettavaisen tarinan, jonka nimi on:

Älä luota mummoihin

Oli kaunis talviaamu kun nousin pieneen oisko 15 henkilön linja-autoon.(semmonen pikkunen paska bussi.) Istuuduin melko taakse, sillä en halua saada mitään ala-asteelaisia vinkuvia pentuja viereeni. Siinä istuskelin kaikessa rauhassa kuunnellen samalla MP3-soitinta. Ja sitten se tapahtui.. Eräs vanhempi naishenkilö (Vanha mummon käppänä..) istuuntui viereeni. Noh tämä mummo rupesi sitten selittäämään siinä jotain, joten päätin suosiolla riisua kuulokkeet korviltani ja olla ystävällinen tälle ja vastata sen kysymyksiin. Keskustelu koko komeudessaan kuulostaa tältä:

Mummo: Minkäs ikäinen sinä oikein olet?
Tämä mummo puhui _erittäin_ hiljaa.
Minä: Olenhan minä jo 16 vuotias..
Hiljaisuus laskeutui sekunneiksi kun mummeli avasi suunsa taas.
Mummo: Mihinkäs sinä olet menossa?
Minä: Mitä sanoit?
Mummo: Että mihinkäs sitä tyttö on menossa?
Minä: Kouluunhan minä..(muminaa.)
Mummo: Kyllähän minäkin muistan kun kävin koulua, voi niitä aikoja !
Minä: Joo..?
Taas vaipui hiljaisuus.
Odottelin että mummo avaisi taas suunsa, ja nojauduin valmiiksi sinne päin, jotta kuulisin mitä se kysyisi taas..Yhtäkkiä mummo kääntyikin minuun päin, (Olin hieman liikaa nojautunut sinne päin..) ja ennen kuin kumpikaan kerkisi kissaa sanoa mummo oli pussannut minua poskelle. Siinä sitten pyyhittiin kirkkaanpunaista huulipunaa pois poskesta koulun vessassa.
Taisi sitä mummoakin nolottaa.

Elämässä sattuu ja tapahtuu.
Minnehän voisi valittaa, tai ylipäätänsä palauttaa elämän joka ei miellytä?
Voisi kysyä asiantuntijan neuvoja tähän. :)

Terve vaan. Ajattelin tässä, kun nyt ei mitään parempaakaan tekemistä sattunut olemaan, tulla tänne kiusaamaan kaikkia mahdollisia 'tuttuja'. Elämänihän on tosiaan sangen kiinnostavaa seurattavaa, joten tervetuloa blogiini. :)